Nämä viisi asiaa vaikuttavat hiihtosuoritukseen

Kun tavoitteena on saavuttaa hiihtäjän flow tai saada aikaan onnistunut hiihtosuoritus, on syytä ymmärtää hiihtosuoritukseen vaikuttavia voimia. Ensinnäkin, on voitettava henkinen lepokitka, eli motivaation puute. Tunnetusti lähtökitka on suurin este tavoitteiden sekä unelmien saavuttamiselle. On selätettävä ryhtymisrajoitteisuus ja saatava itsensä liikkeelle. Kun lähtemisen kynnys (mentaalinen lepokitka) on voitettu, vaikuttavat suoritukseen ainakin seuraavat viisi tekijää: Pelkästään […]

Riitta-Liisa Roposen blogi – Vinkit 2021 Ylläs-Leviin

Oma kilpailukauteni on jo täydessä vauhdissa ja voin vain toivoa, että kausi saadaan vietyä kunnialla loppuun. Suomi on yksi parhaimmista paikoista elää tällä hetkellä ja on hyvä muistaa, että me kaikki voimme omilla valinnoillamme myös vaikuttaa siihen jatkossa. Ylläs-Levi hiihto on varmasti monilla kuntoilijoilla kirjoitettu isoilla kirjaimilla kalenteriin. Norja ja Ruotsi ovat olleet jo vuosikausia […]

Harjoitusohjelma Ylläs-Levi hiihtoon: 3-5 h viikossa

Huippuvalmentaja Toni Roponen on tehnyt sinulle harjoitusohjelman Ylläs-Levi hiihtoon. Harjoitusohjelmia on yhteensä kolme erilaista. Ota kaikki hyöty irti ja valmistaudu tulevaan koitokseen itsellesi sopivalla harjoitusohjelmalla. Selitykset muutamiin asioihin: 3-5 tuntia viikossa 1. viikko – 3 h 1* Hiihtoa 45 min z2-z3 1* Hiihtoa 60 min z1-z3 (Sisältäen 3*5 min z3-z4/ 5 min kevyttä välissä  z1-z2) […]

Helpompaa hiihtoa karvasuksella

Hullaannu hiihdosta, hurmaannu hangista Suuri osa suomalaisista muistaa kouluhiihdon ja toimimattomat sukset. Pahimmassa tapauksessa koulun pakolliset hiihtotunnit on vietetty sedän tai tädin vanhoilla välineillä, joiden sopimattomuus koululaiselle on ollut ilmiselvää. Sukset eivät pitäneet eivätkä luistaneet, eivätkä ne oikeastaan pysyneet allakaan vaan kovasta yrityksestä huolimatta lipsuivat niin sivulle kuin taakse, melkein jokaiseen ilmansuuntaan. Mieli teki lopettaa […]

Näin valmistaudut Ylläs-Levi hiihtoon

Ylläs-Levi 70 km ja Ylläs-Levi 55 km ovat perinteisen tyylin maratonhiihtoja. Kokoamillamme vinkeillä ensikertalainen pitkänmatkan hiihtäjä voi valmistautua tapahtumaan onnistuneesti Valitse itsellesi sopivat välineet Käyttämäsi monot määrittävät millaisen standardin mukaiset siteet sinun tulisi hankkia, joten monot on hyvä hankkia ennen suksia. Ennen monokauppaan ryntäämistä on kuitenkin hyvä suunnata katse omiin jalkoihin ja kysyä: Millaiset jalkani ovat? […]

Road To Ylläs-Levi – Sulanmaan harjoittelu

Hiihtäjän sulanmaan harjoittelu kestää toukokuusta alkutalven ensilumille asti. Kesällä harjoitellaan määrällisesti paljon ja luodaan pohjaa tulevalle vuodelle. Sanotaankin, että hiihtäjät tehdään kesällä. Syksyä kohden tehoharjoittelu korostuu ja harjoittelusta tulee lajiomaisempaa ennen lumille siirtymistä. Kuntoa ja hapenottoa kehitetään monipuolisesti eri lajeilla ja harjoitteilla. Suuri osa sulanmaan harjoittelusta tehdään jalan, joko juosten tai sauvojen kanssa sauvakävellen tai […]

Pidetään luonto puhtaana

Kevään odotetuin hiihtotapahtuma Ylläs-Levi on piakkoin edessä. Kilpailu on maisemiltaan ja luonnon monimuotoisuudeltaan yksi pidetyimmistä tapahtumista Visma Ski Classics-hiihtäjien kesken. Reitti kulkee Pallas-Yllästunturin kansallispuiston läpi tarjoten hiihtäjille henkeäsalpaavia tunturimaisemia sekä mieltä rauhoittavia, valkoisena hohtavia hankia. Luonnon monimuotoisuus on havaittavissa reitin eri vaiheilla: luonto tarjoilee puhdasta kauneutta ladun kulkiessa Ylläsjärven, Äkäslompolon, Kukastunturin ja Pyhäjärven kautta Leville. […]

Ammattilaistiimien valmistautumisesta kisoihin, kurkistus kulissien taakse – Heli Heiskanen

Talvi ja Visma Ski Classics -kausi on jo pitkällä. Kelien parantuessa ja auringonvalon lisääntyessä myös kotimaan maratonhiihtojen määrä lisääntyy. Nyt onkin siis hyvä aika kurkistaa sermien taakse ja vilkaista, kuinka ammattilaistiimit valmistautuvat kisoihin. Vaikka jokaisella kuntohiihtäjällä on varmasti omat, vahvat rutiininsa, voi siitä huolimatta ammattilaistiimistä oppia jotain uutta tai vaikka ihan vain mielenkiinnosta vilkaista, mistä […]

Tekniikkavideo: Kuukausi aikaa kevään ykköstapahtumaan Ylläs-Levi-hiihtoon

Kevään parhaimmille keleille ja Ylläs-Levi hiihtoon on aikaa noin kuukausi. Aikaa on juuri sopivasti kokeilla hiihtovarusteita, kerätä hieman lisää hiihtokilometrejä sekä saada samalla pientä punaa poskiin lisääntyvän kevätvalon myötä. Jotta hiihtäminen olisi mahdollisimman taloudellista, ei hiihdon tekniikkaa sovi unohtaa. Tekniikan parantuminen säästää voimia ja tekee hiihdosta entistä taloudellisempaa ja varmasti samalla hauskempaa. Hiihtotekniikan harjoittelu on […]

55 km reitin kokemuksen syvä rintaääni – Juuso Laitinen

Ylläs-Levin 55 km -reitti on tehty tavallisia hiihtoharrastajia silmällä pitäen. Hiihtäminen upeissa kansallispuistomaisemissa keväthankien aikaan on kokemus, joka kannattaa tulla kokemaan. Tämän vuoden 55 km -kilpailussa kolmanneksi hiihti Kittilästä kotoisin oleva Juuso Laitinen. Tässä artikkelissa hän kertoo minkälainen kokemus maratonhiihto hänelle oli ja mitä hän tulee tekemään toisin ensi vuoden tapahtumassa. Ylläs-Levi 2018 oli Juusolle […]