Kun tavoitteena on saavuttaa hiihtäjän flow tai saada aikaan onnistunut hiihtosuoritus, on syytä ymmärtää hiihtosuoritukseen vaikuttavia voimia.
Ensinnäkin, on voitettava henkinen lepokitka, eli motivaation puute. Tunnetusti lähtökitka on suurin este tavoitteiden sekä unelmien saavuttamiselle. On selätettävä ryhtymisrajoitteisuus ja saatava itsensä liikkeelle.
Kun lähtemisen kynnys (mentaalinen lepokitka) on voitettu, vaikuttavat suoritukseen ainakin seuraavat viisi tekijää:
- lumen rakenne
- lumen ja suksen välinen kitka
- hiihtäjän varusteet
- voitelu
- hiihtäjän biomekaaniset, henkiset sekä fysiologiset ominaisuudet
Pelkästään edellämainittu viiden kohdan lista saa meidät ymmärtämään, että todellinen läpimurto tulevassa Ylläs–Levi hiihdossa on monen tekijän summa. Jotta voit tehdä optimisuorituksen, tulee hallita monia eri osa-alueita. Kaikkiin seikkoihin ei voi itse vaikuttaa (kuten lumen rakenteeseen), mutta suurimpaan osaan onneksi voi.
Jos varusteet, kuten suksen voitelu ja huolto ei ole sinun vahvuusalueesi, kannattaa se ulkoistaa ammattilaisille.
Jos fyysisen kunnon hiominen huippukuntoon ei ole omaa osaamisaluettasi, niin ei kannattane luottaa onneen, vaan hankkia valmennusta. Tai ainakin kysyä asiasta henkilöltä, joka on jo saavuttanut ne tavoitteet, jotka Sinulla ovat vielä mielessä.
Pitkänmatkan hiihdossa hiihtäjään liittyvä suurin este asustaa yleensä mielen sisällä. Onneksi mieleen voi vaikuttaa yksinkertaisella konstilla: harjoittelemalla oikein. Ei siis tarvita mitään poppakonsteja. Harjoittele oikein ja sillä selvä.
Kun olet harjoitellut fyysisesti nousujohteisesti ja tekemällä tärkeimmät harjoitteet oikein, sitä vähemmän sinun tarvitsee stressata olosuhteisiin tai kaluston kuntoon liittyvillä asioilla. Onnistunut harjoittelu tuo sinulle itseluottamusta, rentoutta sekä vapautta hiihtämiseen.
Vai allekirjoitatko tämän: ”keskimäärin on paljon kivempaa olla hyvässä kunnossa, kuin huonossa kunnossa”. Etenkin silloin, kun numerolappu on ripustettu rintaan.
Onnistunutta suoritusta toivottaen,
Lasse Seppänen
Ammattivalmentaja, Huippumoodi