Nuoret ilmaiseksi mukaan Ylläs-Levi Hiihtoon!

Tiesitkö, että ihan ensimmäinen Ylläs-Levi Hiihto hiihdettiin jo vuonna 2016? Jo silloin viivalla olilähes 300 hiihtäjää, jotka hiihtivät Äkäslompolon Riemuliiteriltä Leville. Pilottitapahtuman järjestäjäthaluavat kannustaa nuoria osallistumaan seuraavaan Ylläs-Levi Hiihtoon ja tarjoavatosallistumisen vuonna 2005 tai myöhemmin syntyneille. Ilmoittautuminen veloituksetta onnistuukäyttämällä rekisteröintisysteemissä koodia YOUNG kohdassa ”voucher”. Yksi matka / osallistuja,koodi voimassa 28.2.2025 saakka.

Ylläs-Levi Hiihdon pääyhteistyökumppanina Fischer

Viime kevään tapaan Fischer jatkaa pääyhteistyökumppanina ja luvassa on upeiden palkintojenlisäksi erilaisia tempauksia talven mittaan. Esimerkiksi Vauhti Sprint -radalla kevättalvella Levilläpääset taas vertaamaan omaa aikaasi Suomen huippuhiihtäjien suorituksiin. Yhteismatkat nimetty Ylläs-Levi Hiihto on ensimmäistä kertaa kaksipäiväinen tapahtuma! Perjantaina 4.4. hiihdetäänperinteisellä hiihtotekniikalla ja lauantaina 5.4. vapaalla. Todelliset itsensä haastajat lähtevät ladullekumpanakin päivänä. Ylläs-Levi Hiihdon nimikilpailu tuotti […]

Ylläs-Levi Hiihdon voittaja Riitta-Liisa Roponen: Piti työstää koko ajan

TIEDOTE, 6.4.2024, JULKAISUVAPAA HETI Ylläs-Levi Hiihtoon starttasi tänään 6.4.2024 hieman yli 1000 hiihtäjää. Ensimmäisenä maaliviivan ylitti Isac Holmström voittaen miesten 70 km sarjan. Naisten 70 km kisan ylivoimaiseen voittoon hiihti Riitta-Liisa Roponen. Ennakkosuosikkina naisten 70 km kisaan lähtenyt Riitta-Liisa Roponen ylitti maaliviivan noin 30 min ennen kilpasiskojaan. Riitta-Liisa Roposen voittoaika oli 4:04:46. Tämän päivän keli […]

Lasten oma sprinttihiihto Äkäslompolossa 6.4.2024

Ylläs-Levi Lasten hiihto on leikkimielinen lasten oma sprinttihiihto valitsemallasi hiihtotavalla Äkäslompolojärven jäällä la 6.4.2024 klo 10.00. Samassa paikassa tapahtuu 55 km lähtö. Hiihtoon voivat osallistua alle 10-vuotiaat tytöt ja pojat. Ilmoittautuminen tapahtuu klo 09.30-10.00 Lasten Hiihdon alueella olevassa pisteessä. Tervetuloa mukaan hiihtämään ja kannustamaan tulevia hiihtotähtiämme! Lähtöpaikka sijaitsee Äkäslompolojärven jäällä, alakoulun edustalla, osoite: Koulutie 2, […]

Ylläs-Levi-reitti aukeaa 15.2.2024

Reitin aukeamissunnuntaina mehua ja munkkia! Koko Ylläs-Levi-reitin pääsee hiihtämään helmikuun puolesta välistä alkaen, kun YlläksenPyhätunturin pohjoispuolen ladunhoito aloitetaan 15.2. Näin Ylläksen latuverkko yhdistyyPyhäjärven ja Aakenustunturin jälkeen Levin latuverkkoon. Hiihdon pääyhteistyökumppani VauhtiSpeed Oy tarjoaa Fischer-suksilla liikkuville mehun ja munkin sunnuntaina 18.2.2024 seuraavissalatukahviloissa: (50 ensimmäistä / kahvila) Näytä Fischer-suksesi kassalla. Reitin harjoitteluhiihto ei siis jää tankkauksesta kiinni!

Pienen sankarin suurteko: Aaro hurmasi Ylläs-Levin hiihtoväen!

Lapsi pahvikuppi kädessä

Viime keväänä Ylläs-Levi Hiihdon huoltopisteillä oli sähköinen lataus, kun kisamoodissa olevat urheilijat tankkasivat vauhdikkaasti evästä pisteiltä. Aakenuspirtin huoltopisteellä pienen sankarin ansioista tunnelma sai hurmaavan käänteen. Talkoolaiset, jotka edustivat Äkäslompolon ala-asteen vanhempainyhdistystä, huolehtivat hiihtäjien nesteytyksestä ja energiatasosta tarjoamalla suolakurkkua, rusinoita ja urheilujuomaa. Mutta oikea show-stopper oli nelivuotias Aaro. Hänen energiansa oli vertaansa vailla! Pienen miehenalun koomiset versiot […]

Osallistujien palautteita Ylläs-Levi hiihdosta 2023

Ylläs-Levi hiihtoon 2023 osallistuneista 299 henkilöä antoi meille arvokasta palautetta. Tässä parit nostot palautteista: Mieluisin maratonhiihdon hiihtotyyli on vapaa (63 %), ja kumpikin tyyli kelpaa 21 % vastaajista. 2/3 vastaajasta saapui tapahtumaan muualta Suomesta kuin Lapista tai tapahtuman lähikunnista. Tapahtuma onnistui monilta osin erittäin hyvin (asteikko: 1 huono, 5 erinomainen, ka = keskiarvo) Kehitettävää on […]

Tuunaa vierailustasi entistä parempi!

Koe Lapin vierailullasi ikimuistoisia elämyksiä Ylläs-Levi Hiihdon lisäksi. Varaa pari päivää ylimääräistä ja nauti maailman puhtaimmasta ilmasta sekä hauskasta tekemisestä ystäviesi tai perheesi kanssa joko ennen kilpailua tai sen jälkeen. Ylläs sekä Levi tarjoavat paljon eri vaihtoehtoja joko omatoimisesti nautittuna tai ohjattuna toimintana, tässä sinulle vinkkejä! Viime hetken tekniikkavinkit hiihtoon Ylläksellä Sisu Outdoorin Timo laittaa […]

Ylläs-Levi Hiihdon lähtöviivalla nähdään mm. Riitta-Liisa Roponen sekä Signmark

Kuntohiihtäjille suunnattu kauden päätöstapahtuma Ylläs-Levi Hiihto, 15. huhtikuuta 2023, on saanut hiihtokansaa liikkeelle jo 12:sta eri maasta. Lähtölistoilta löytyy myös yllätysnimiä. Tänä vuonna tapahtuma hiihdetään ensimmäistä kertaa vapaalla tyylillä. Ylläs-Levi Hiihdon pääjärjestäjinä toimivat tätä nykyä Visit Ylläs ja Visit Levi. Tapahtuman vaatimustasosta ja kriteereistä ei tingitä, vaikka kisa ei enää kuulu Ski Classics-sarjaan. – Meillä on nyt enemmän vapautta tehdä tätä […]

Ylläs-Levin lähtöviivalla nähdään Suomen maajoukkuehiihtäjiä

Huhtikuun 9. päivä 2022 noin tuhat hiihtäjää nautiskelee Lapin kevätauringosta hiihtäen perinteisellä tyylillä kansallispuistomaisemissa Ylläkseltä Leville. Kansainvälisen sarjan Visma Ski Classics -kauden päättävä Ylläs-Levi kerää lähtöviivalle harrastehiihtäjien lisäksi myös kovan luokan hiihtonimiä. Ylläs-Levi on osa maailmanlaajuista pitkänmatkan maailmancup Visma Ski Classic -kiertuetta. Kauden päätöskilpailuun on tulossa pro-hiihtäjien lisäksi paljon hiihdon harrastajia. Suomen maajoukkuehiihtäjistä mukana ovat ainakin Lauri Vuorinen, Lauri Lepistö, […]